Kiinnostun niistä tavaroista jotka olen jo pakannut. Haluaisin lukea juuri nyt jotakin, joka on alimmaisena. Ja aika monen kuuluisi jo olla alimmaisena tai keskimmäisenä, eikä suinkaan kaapissa tai tänne jäävän kirjoituspöydän laatikossa. Maatuskojen kuuluisi olla sisäkkäin ja mattojen rullalla. Mitä ihmettä teen värikynilläni, kaikilla noilla laukuilla ja takeilla. Tarvitsenko todella kaikkia astioitani viikon sisällä, vai voisiko niitä kieputella papereihin ja laittaa matkustusvalmiiksi.
Torstaiaurinko lievittää pakkaspelkoani, kohta on vietävä nenä rautatieasemalle ystävää vastaan. Joku tintti ilkkuu oksallaan, että häntäpä ei palelekaan. No ei palele minuakaan, kunhan laitan karvalakin päähäni.
Herättyäni valmistelin hieman oodia tälle loppuvalle yläkertalaisuudelle. Siinä on aika monta säkeistöä, kirjoitan sen viimeisenä iltana sitten. Edellisen oodini tein Orivedellä keltaiselle pöytälevylle, jota en totisesti ole kaivannut.
Äiti antoi kuvassa näkyvät ensimmäiset kenkäni, niiden pohjissa näkyy pienen jalan jättämät jäljet. Ne pääsevät eräiden pienten poikalenkkareiden viereen, vaikka olisimmekin varmasti inhonneet toisiamme lapsena.
3 kommenttia:
Tuo juuri on hankalinta muutossa, päättää mitä pakata ensin ja mitä jättää viimeiseksi. Ja aina se homma menee väärinpäin, sitten kaipaa niitä, jotka on pakannut ensin.
Pannumyssytilaus tuli perille, palaan asiaan. :)
ihanat kengät!
mä oon miettinyt, että mekin ois tommin kanssa varmaan inhottu toisiamme lapsina. ja nuorina etenkin! toinen oli urheileva hiphoppari ja toinen lävistetty taidelukiolainen. onneks ei tavattu sillon.
tsemppiä muuttoon! maatuskat ainaskin on hauskaa kasata!
Ilona: Ihanaa, että saan oman mysserön, vielä mittatilaustyönä, se vasta on jotakin.
soila: Ja minä kun luulin, että olen kulkenut aina kumisaappaissa tai norsukengissä, mutta olihan minullakin ollut tuollaiset somat kengät ja kaiken lisäksi ihan omat, eikä kenenkään vanhat (:
Lähetä kommentti