tiistai, 29. toukokuuta 2012

Retkellä





























Olemme retkellä täällä kohta vanhassa kodissa. On jätetty pari patjaa olohuoneen lattialle sohviksi ja nukuttu petauspatjan päällä jo pari yötä. Aamiainen katetaan laatikon päälle ja verhoton elo tuo valon silmiin hieman liian aikaisin. Kaikki tavarat ovat jo toisessa osoitteessa, ainakin melkein kaikki. Kissojen mielestä järjestely on omituinen ja piilopaikkojen vähyys sangen ärsyttävää.

Torstaina on viimeinen päivä täällä, kun kuu vaihtuu. Hyvä koti, hyvä talo, hyvin eletty aika täällä, hyvien naapureiden seurassa.

PS. Blogilla on lähes kaksikymmentätuhatta sivun katselua, kaksikymmentäkolme lukijaa ja aika monta kommenttia. Ilostun, hämmästyn ja tanssahtelen aina, kun joku liittyy lukijaksi, että joku on joka haluaa täältäkin viimeisimmät kuulumiset, vaikka tahtini onkin ollut vaihtelevaa viime aikoina.

sunnuntai, 20. toukokuuta 2012

Kylässä: Pikkusiskon laiva




































Huhtikuussa kävimme Savonlinnassa, taisin unohtaa näyttää nämä kuvat.

N:n sisko E asuu unelmatalossa, jossa huonekorkeudesta puhuttaessa puhutaan korkeista lukemista, tämmöiselle lättäkattoasumiseen tottuneelle se on aika huikeaa. Koti on täynnä kaikkea katseltavaa ja kieltämättä kun vessaan kurkkaa, voi luulla talon kelluvan laineilla, mutta hytiksi asunto olisi silti vähän omituinen. E on viehtynyt kaikesta vanhasta ja värikkäästä, hän on hippityttö täysin ja kokonaan. Jos hänestä tehtäisiin kolmen minuutin lyhytelokuva siinä olisi tuulessa heiluvia pitkiä pitkiä punaisia hiuksia, siinä pöllö istuisi sellon päällä ja ehkä sitä selloa soittaisi omenanvihreä maatuska.

N näytti minulle vähän kaupunkia ja sen puutaloja ja oli selvästi innoissaan, kun tiesi jostakin kaupungista enemmän kuin minä. Vierailupäivämme oli kirpputorien kannalta huonosti valittu, mutta päiväretkeksi hyvin kelpaava.

keskiviikko, 16. toukokuuta 2012

Hujan hajan










Ja sikin sokin. Sisään sukelsi miniheinäsirkka, ötökkäverkon läpi, olen lähes välittämättä. Ulos on mennyt jo laatikkopino, kannettu toiseen paikkaan, toiseen nurkkaan. Pois on kuljetettu kulahtaneet mööpelit, kiitos yhdelle tädeistäni. Merkintöjä talokirjaan. Pienin kissoista vaatii tähystystorniaan takaisin ja avaa muuttolaatikot, ei välttämättä tarvitsisi auttaa aina kaikessa. Ensimmäisessä kuvassa olen minä ja imurinputki sekä kirppismekkoni, jota saatan jo rakastaa. Luen ajatuksia taakse ja löydän tämän:  Mennään jo kotiin.


sunnuntai, 13. toukokuuta 2012

Tyhjenee pakkautuu




























Pahvilaatikkovuoren viidennessä kerroksessa on hyvä tähystyspaikka pienimmälle kissalle. Tavarat siirtyvät laatikoihin, seinät tyhjenevät tauluista, on nauloja siellä täällä, yritän muistaa mitä niissä hetki sitten oli. Äitienpäivä on vain sunnuntai, ei herätä tunteita, äiti ehdottaa, että juhlitaan joku päivä sitä ettei ole äitienpäivä, se kuulostaa hyvältä.

Siivotaan, pakataan, pestään pyykkiä ja kääritään matot rullalle, puretaan parveke tavaroista. Ruskea teippirulla, musta tussi, särkyvää ja varovasti.

En osaa ajatella elämää talossa, en lattioita ja seiniä, mutta kuvitella voin. Siivotaanko taloissa joka päivä vai ollaanko vain välittämättä? Haetaanko postit aamutakissa vai yöpaidassa? Onko pakko käydä kylässä naapureilla? Voiko järjestää kotilonkeruukilpailut pihalla? (jos joku haluaa niitä lemmikiksi, luulen että aluksi löytyy tuhat)

maanantai, 7. toukokuuta 2012

Riiviötassut




























Kun voiveistä ei saa nuolla ruokapöydällä, on syytä selvittää mihin ne veitset häviävät. Tiskialtaaseen, sinne on mennyt myös huonosti huuhdottu taikinakulho. Täytyy odottaa, että ihminen kääntää selkänsä ja menee toiseen huoneeseen.


Eteisen peili on väärällä paikalla, se on pudotettava alas, mieluiten yöllä kello kaksi ( ei henkilövahinkoja, ei sirpaleita, pientä vikaa pistorasiassa, johon peili osui ).


Vapun kunniaksi on ikkunalle ripustettu pallovalot, niiden johdossa on mukava maku. Aamuisin, jos ruoka ei ilmesty kuppiin viimeistään kuudeksi, sen saa raapimalla makuuhuoneen ovea. Jos ruoka ei ole hyvää, on isojen kissojen kupeissa varmasti parempaa.




Yks juttu

























Olis yks näyttely toukokuun ajan, tämän kaupungin pääkirjastossa, sinne vois mennä ja kirjoittaa vieraskirjaan nimensä, jos sattuis siitä vaikka ohi kävelemään. Kuvat ovat ottamiani, kuvia teatteriharrastajien unelmarooleista.

sunnuntai, 15. huhtikuuta 2012

Postia kaukaa




























Kiitos lähettäjälle, olemme iloisia ympyröistä.

PS. Lisää paketteja ja pahvilaatikoita! toivoo: Uula

lauantai, 7. huhtikuuta 2012

Viluisen nuttu


























Valtaisat virkkuutaitoni riittivät Uulan nuttuun.

keskiviikko, 4. huhtikuuta 2012

Postiosastolta

























Anniinan lähettämät kortit ovat aina niin onnistuneita, tämänkin kanssa lähes unohdin lukea tekstin, kun jäin katselemaan noita otuksia. Itse olisin toisiksi alimman rivin seitsemäs oikealta.

Katsoin kuvia vuoden takaa, olin silloin omakuvakurssilla ja jännitin pääsenkö kehystyskoulun pääsykokeisiin ja kouluun sisään. Olin virkeä, liikkuva ja kaunis. Pidin lappuhaalareita ja vaaleanpunaista harsopaitaa, yritin kotiutua tänne.

Nyt tuntuu, että olen tahmea, jäykkä, tylsä ja olematon. Haluaisin sysäyksiä, ehkä jonkun kerhon, jossa mankeloitaisiin, vaihdettaisiin kukkamultia, parsittaisiin reikiä villasukista, taiteltaisiin origameja ja syötäisiin pakasteesta marjoja.

sunnuntai, 1. huhtikuuta 2012

Jotain uutta

























Miten kävi tälle talolle, sen voit lukea Herra Puukengän ja Neiti Räsymaton blogista.

En katoa mihinkään täältä pullottamasta postia, mikään täällä ei muutu, mutta lisää yhteisistä projekteista voi lukea toisesta blogista, jossa minä ja N seikkailemme yhdessä. Mitäs tuumaatte?

lauantai, 24. maaliskuuta 2012

Kauniit


























Sain Hannalta tunnustuksen kauniista blogista. Olen iloinen. Kauniita blogeja on todella paljon, en rumia luekaan, mutta viisi sellaista, (ehkä) vähän vieraampaa, joissa jokaisen pitäisi käydä olisivat mielestäni:

Sofian blogi

leenan blogi

Stellan blogi

Sohvin blogi

Maijan blogi

Alkuperäisenä ehtona oli alle 200 lukijan blogit, mutta mistäs minä lukijamääristä tietäisin. Muitakin olisi, mutta jos kerron niistä sitten myöhemmin.

Hymyt







































Toisella hymyilevällä harjalla kyykitään kissojen vessan edustalla ja lakaistaan hiekat lattialta. Toisella hymyilevällä harjalla otetaan pöytäliinalta murut. Vanhanaikaista, vaivalloista, hidasta ja mukavaa.  Kuminauhoja riittää lopuksi elämäksi ja pallosta ne on helppo löytää.

Mitä vanhanaikaista, vaivalloista, hidasta, mutta niin mukavaa sinulta löytyy? (Kissa ei varsinaisesti liity tapaukseen, paitsi että sekin on vähän hidas.)