lauantai 31. joulukuuta 2011

































Vuosi 2011 oli väsyttävä, on koko ajan ollut sellainen olo, että jotakin on tekemättä tai kesken. Olen elänyt kai jossakin toisessa ajassa ja uniavaruudessa suuren osan vuodesta. Kesästä muistan uimarantapäivät Vääksyssä, isot aallot ja automatkat märissä bikineissä. Talvesta sen kun muutimme tänne, valoa oli tulvimalla ja mahdollisuuksia tyhjät seinät täynnä. Syksystä sen että opettelin kehystämään.

Ensi vuodelle toivon enemmän hereilläoloa, hymyiltävää ja seikkailuja. Toivoisin myös että tekemistäni veisi into eikä pakko.



PS. Tällä hetkellä kuitenkin eniten toivoisin alakerran naapureiden olevan hiljaa (ne laulavat laulupeliä).

perjantai 23. joulukuuta 2011

Toivoisin


























Että joulupiparit ovat sinulle suotuisia, makunsa, näkönsä ja luonteensa puolesta. Että joulu itse on sinulle se mistä sinä pidät. Lunta niille jotka siitä pitävät ja lumetonta niille jotka pitävät siitä (kaikkihan eivät viihdy lumitöissä). Kynttilänvaloa kuitenkin ihan kaikille, tulipaloja en kellekään.

Sitten toivoisin myös ettei kukaan näe pahaa unta jouluyönä (pahasta Nuutista joka vie joulun pois tai muusta sellaisesta), eikä kukaan vetäisi manteleita väärään kurkkuun (jos liian ahnaasti syö riisipuuronsa, voi käydä niinkin, kokemusta tosin ei ole allergian vuoksi). Oikein paljon kuitenkin toivon kaikille kirjoja, minä luin jo yhden (se kertoi maitohampaista, oikeastaan siinä oli enemmän kuvia kuin tekstiä, mutta kirja kuitenkin).

Ja vielä viimeiseksi jokaiselle tämän blogin kävijälle ihaninta joulua!



Ps. Ikkunan takana sataa lunta.

torstai 22. joulukuuta 2011

Onnenpäivä


























Hän toi joulun, sellaisen mielen että kyllä jaksan ihan turbona kesään asti, kun on mitä odottaa. Laitoimme meille koristuksia ja söimme, joimme kahvia, puhuimme ranskalaisista tavoista, ensi kesästä ja katsoimme joulukalenteria. Kissa rakastui toiskieliseen, kun toiskielinen luki kissalle lehteä. Vieraskirja unohtui kirjahyllyyn, mutta muistoksi jäi pöljiä kuvia.

Tänään olen syönyt tuliaisia, lukenut kirjettä, joka seurasi häntä. Kaupassa olen huokaillut. Paketoinut olen ja saanut jouluruusun (toivottavasti saan pidettyä sen hengissä).

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Luukkupäivät



































Joulukalenterista on tänä vuonna tipahdellut seuraavanlaisia asioita: ruusupurkki, porvoon apteekin vanha purkki, lampunvarjostin, teetä, kahvia ja bambimuotti. Laitamme vuorotellen vihjeen siitä mitä millekin päivälle on luvassa.
Aamulla jaksaa kummasti ponnahtaa ylös, kun tietää että luvassa on luukkupäivä, mutta niin aikuiseksi sitä on tullut, että on se antaminen paljon mukavampaa, kun näkee toisen ilmeen ja erityisesti silloin jos se toinen valtavasti innostuu. Niin aikuiseksi ei kuitenkaan ole vielä karaistunut, että ilman joulukalenteria tahtoisi elää.

En olekaan kertonut


























Teille Mustasta taiteesta. Ajattelin vain, jos joku miettii vielä mikä olisi hyvä lahja jollekin oikein tärkeälle, hyvien valokuvien ystävälle.

Sain äidiltäni syntymäpäivälahjaksi kasan miellyttäviä valokuvakirjoja, hän ei niitä valinnut, maksoi vain julkaisusarjan tilaushinnan. Hinta tuollaisesta kasasta kirjoja (65€) ei ole oikein hinta eikä mikään, koska laatu on huikean hyvä. Sitten niitä tipahteli postiluukusta silloin tällöin, varsinkin silloin kun vähiten odotti.

Lähimmäksi sydänalaa osui kuitenkin Ulla Jokisalon kirja, vaikka muutkin toki ovat hienoja. Jokisaloa kun kuitenkin pidän jonkinlaisena idolinani.

Tämä jääköön tältä erää viimeiseksi joululahjavinkiksi tässä blogissa.

lauantai 10. joulukuuta 2011

Luen kirjoitan luen kirjoitan katson ikkunasta




























Lumiaurahirviön leuka on leveä, kesän se kauhoo kevyttä santaa, talven kolistaa väsymättä. Lumiaurahirviön kuusi silmää, kaksi vilkkuvaa, neljä vilkkumatonta. Piipaa-auton siniset silmät.

Juoksija uppoaa harmaan sohjon sisään, lenkkari hörppää sorbettia. Lumi muuttuu vedeksi kun se osuu lasiin, tuuli kuulostaa lakanapyykiltä kun sitä märkänä ravistetaan.

Lumiauroja mäkeä ylös. Lumiauroja mäkeä alas. Lumiaurahirviön neljä vilkkumatonta silmää.


Keitän uuden kahvin, riittävästi on yksi kupillinen. Katson lempikirjoja, luen niitä, sieltä täältä, harppoen takaperin. Syön lempisuklaata, harppoen, yskimättä. Siirrän huomiseen, tiskit, puhelimen ja märät kengät.

sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Kutistuvien naisten talot































































Tänään kirjoitin liitutauluun ruokapöydän ylle:

Ruskea pöytäliina riippui pitkälle reunan yli.
Minä istuin siellä näkymättömissä kaalin ja lämmön hajussa.

Taivas riippui ruosteisista koukuista, talon naiset kutistuivat.
He olivat kesän ainoat kukat. He kantoivat ämpäreitä takapihalle jonne ei aurinko päässyt.

Isä luki lehteä, kirjoituspöydän laatikossa olivat laskut, vekselit, panttikuitit, vuokrakirja, kaikki järjestyksessä.

Monen talon takana keinui meri jossain kuin öljyläikkä, näkyi väläyksittäin jos kurkotti vintin ikkunasta. Mutta selkeimmin muistan keittiönpöydän, astiat korjattiin harvoin.

(sitten loppui tila liitutalussa, mutta runo olisi jatkunut)

Elämä, se oli pohjatonta, täytyi pitää varansa, kulkea ulos ja sisään varoen ihoa kuin sinelmää. Taivas oli ihan kirkas tomutusparvekkeen tasalla.

Bo Carpelan.

Kuvat ovat julkaistuja tai julkaisemattomia kuvia vuoden varrelta. Blogi on tänään vuoden ja kaksi päivää. Usein kaipaan sinne mistä aloitin tämän, kylmään rappuun, vihreään vessaan, vaaleanpunaiseen keittiöön, henkarikomeroon, yläkertaan, iltoihin joina ystävät istuivat luona ja joivat teetä. On kuitenkin tyystin toisenlaista asua täällä. Mutta elämässä on vaiheita, taloja, asuntoja, autoja, lempikenkiä, takkeja, toisia ihmisiä. Jotkut niistä muistaa lauluista, jotkut mauista, jotkut valokuvista, jotkut unohtaa.

Blogi on minulle albumi siitä tavasta miten käytän aikaani, aikuisiän vauvakirja sekä lokikirja ajatuksista. Vaikka se on sanottu usein minusta on silti mukavinta ajatella että sitä albumia lukevat muutkin. Sinäkin.

perjantai 2. joulukuuta 2011

Valo katsoo himmeänä



































Talviuneni ovat siinä vaiheessa, että näin unen Mairesta, joka asui muuntajan kaltaisessa korkeassa ja kapeassa rakennuksessa. Mairen jouluvalot olivat vanhoja vessan valaisimia, sellaisia tiedättekö lasikuvullisia kirkkaita. Ne roikkuivat ylimmän kerroksen ikkunasta suoraan alas. Menin sisään ensin turistiryhmän kanssa katsomaan asuintapaa, sen jälkeen tytön kanssa joka ei tiennyt ketä rakastaisi. Maire kurkisti ylhäältä kaiteen yli ja sanoi ettei tämä nyt niin erikoista ole.

Enkä minä oikeasti tunne Maire-nimisiä tai tiedä ihmisiä jotka asuvat majakkataloissa, korkeissa ja kapeissa. Sen minä tiedän, että ehkä Maire ei olisi ottanut kuvaa bambista ja oravasta ja linnuista joiden toivon olevan haikaroita ja pallovaloista joista imen kirkasvaloenergiaa (kirkasta tai ei), Maire olisi pitänyt ne omana ilonaan ja ajatellut ettei tämä nyt niin erikoista ole.

tiistai 22. marraskuuta 2011

Kohmeen värisiä sieniä






























































Jään jälkeen menevien aikatauluista, kuulen vain äänen joka jää asemalle. Kuulemani tieto ei varastoidu, se sulaa kuin lumet, jotka yrittävät nurmikolle. Luen muiden blogit viikon myöhässä ja kirjeet joihin nyt vastaan ovat tulleet kesällä. Jaksan kyllä sammuttaa valon ja sytyttää sen, mutta tässä talviunessa en usko muihin taitoihin olevan tarvettakaan.


En ole uhrannut ajatustakaan seuraaville asioille: joulukortit (punainen kuori kyllä saapui jo postissa), presidentinvaalit (tarjolla on vain inhokkiruokia, pakko valita kai se joka vähiten inhottaa, ettei uunimakkaralle tule sijaa juhlapöydän antimeksi), sekä itse tehdyt joululahjat (kehyksiä sinne osastoon tuskin enää ehtii).


Sen sijaan olen uhrannut moniakin ajatuksia seuraaville asioille: maanantaina alkava työssäoppiminen, toukokuussa tuleva näyttely ja sen kuvat sekä itsetuntoa nakertava rupi huulessa (kuinka se aina osaakin).


Kummitädin huolena on ollut viime aikoina kipsikäsityttö, kun vain olisi sen verran aikaa, että ehtisi edes kuvan käydä ottamassa ja nimensä kirjoittamassa kipsiin. On sangen säälittävää, etten voi hänelle kertoa myöhemmin miltä näytti kipsikäsityttö, jos en sellaista ole edes nähnyt.

maanantai 7. marraskuuta 2011

13 kuvaa olohuoneesta





















































































































































Kuva 1 ja 2: Kehysseinä elää ja muuttuu jatkuvasti, kun sinne ilmestyy jotakin uutta. Tuttuun tapaan norsuvalot hoitavat kuitenkin valaistuspuolen seinällä.

Kuva 3 ja 4: Vanhojen leipälaatikoiden tehtävänä on säilyttää cd-levyjä.

Kuva 5 ja 6: Ikkunan alla olevan lipaston sisälle laitoimme valoja purkkiin. (Ei kovin omaperäistä, tiedän.) Lipaston päällä palaa iltaisin tuikkuja ja kunhan saan pupulamppuun uuden muuntajan (joka muuten saapui tänään postissa) on tunnelmavaloa vaikka naapureillekin jakaa.

Kuva 7: Kissojen lempipaikat vaihtelevat paljon, tänään toinen nukkui mustan sohvan alla ja toinen mustan sohvan päällä. Yleensä heidän mielestään ihmisten vaatteiden päällä on paras paikka nukkua.

Kuva 8: Kun olohuoneeseen halutaan kirkasta valoa, silloin valaisimen tehtävää hoitaa kruunu katossa, joka on huudettu huutonetistä. Eikä me varsinaisesti kovin prameilijoita olla, mutta kyllä nyt yksi kristallikruunu saa olla.

Kuva 9: Kunnianhimoinen yritykseni virkata alpakkapeitto ympyröistä etenee sopivaa vauhtia. Kyllä sen alle vähintään kissa mahtuu jo vuoden päästä.

Kuva 10: Vanha valkoinen rautasänky muutti olohuoneeseemme kesällä, kun löysimme sen aarreretkeltämme. Se on ollut lyhyempikin, mutta nyt se on levitetty täyteen mittaansa ja toimii kaikkien lempipaikkana.

Kuva 11: N sanoi jo kyllästyneensä tuohon kangastauluun, mutta en suostunut ottamaan sitä pois seinältä, koska minusta se on vieläkin niin hieno löytö.

Kuva 12: Minulla oli lapsena Ikean lokerikko, jonka laatikot olivat kaikki maalattu Iskän vanhoilla uistimien spraymaaleilla, nyt niillä on uusi elämä valkoisina. Aarteet saavat asua kuin nukkekodissa.

Kuva 13: Vaikka N sanoikin inhoavansa jänökainaloa, eli neuvostonukkeani, osti hän sille serkkuja viimeisimmältä kirppisreissultamme.

sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Lakanakuvia

























Lakananvaihtopäivänä on ystävän syntymäpäiväjuhlat. Aamulla kissan toinen silmä on parempi, kuin edellisenä iltana. Lakananvaihtopäivä on seuraava kirjamessupäivästä. Lakananvaihtopäivää seuraa sunnuntai, jolloin N lisää maitovaahtoon vaniljasokeria. Sunnuntain jälkeen on paluupäivä, loman unikyllyydestä tavallisuuteen.