tiistai 22. marraskuuta 2011

Kohmeen värisiä sieniä






























































Jään jälkeen menevien aikatauluista, kuulen vain äänen joka jää asemalle. Kuulemani tieto ei varastoidu, se sulaa kuin lumet, jotka yrittävät nurmikolle. Luen muiden blogit viikon myöhässä ja kirjeet joihin nyt vastaan ovat tulleet kesällä. Jaksan kyllä sammuttaa valon ja sytyttää sen, mutta tässä talviunessa en usko muihin taitoihin olevan tarvettakaan.


En ole uhrannut ajatustakaan seuraaville asioille: joulukortit (punainen kuori kyllä saapui jo postissa), presidentinvaalit (tarjolla on vain inhokkiruokia, pakko valita kai se joka vähiten inhottaa, ettei uunimakkaralle tule sijaa juhlapöydän antimeksi), sekä itse tehdyt joululahjat (kehyksiä sinne osastoon tuskin enää ehtii).


Sen sijaan olen uhrannut moniakin ajatuksia seuraaville asioille: maanantaina alkava työssäoppiminen, toukokuussa tuleva näyttely ja sen kuvat sekä itsetuntoa nakertava rupi huulessa (kuinka se aina osaakin).


Kummitädin huolena on ollut viime aikoina kipsikäsityttö, kun vain olisi sen verran aikaa, että ehtisi edes kuvan käydä ottamassa ja nimensä kirjoittamassa kipsiin. On sangen säälittävää, etten voi hänelle kertoa myöhemmin miltä näytti kipsikäsityttö, jos en sellaista ole edes nähnyt.

3 kommenttia:

Miia kirjoitti...

Minäkään en halua uunimakkaraa joulupöytään. Mutta valintoja on elämässä tehtävä.

Päivi kirjoitti...

ehditkö ottaa kuvan kipsikädestä? Olihan se viisi viikkoa, mutta en muista miten siinä kävi, olitko kameran kanssa paikalla?

Tuikkis kirjoitti...

Päivi: Kyllähän se tavallaan vilahtaa joulukorttikuvissa jos oikein osaa katsoa.