torstai 27. tammikuuta 2011

lumensyöntiä





Sain kaksin kappalein haasteita kertoa itsestäni 7 asiaa, tietääkseni se tekee 14.

1. Taivas oli tänään hetken vaaleanpunainen ja juuri nyt lintu koputtaa peltiin, koska ei saa irti jäätyneitä leivänmuruja.

2. Linnut ovat jotenkin höhliä, mutta oma kanala olisi kiva pihan perällä, kuten Pesosella, olettaen tietenkin, että kanatkin olisivat samanlaisia. Kososen kukkoa en tahtoisi.

3. En ole kovinkaan kiinnostunut ketkä ovat oikeasti esi-isiäni, mutta luulen etteivät sellaiset asu kaakeliuunien takana karvoinensa, eivätkä kolistele kristallikruunussa. Eivät mahtuisi. Tykkään kuitenkin ajatella persoonani osien periytyvyyttä, mistä mikäkin on tullut. Tuolta mieheltä, en toivo viiksiä, mutta rusetti on mukava.

4. Muistan miltä lumi tuntuu suussa, eihän se maistu, mutta narisee ja sulaa kivasti. Oikeastaan siitä ei ole kuin vuosi kun söin viimeksi lunta. Muistan myös miltä luminen hanska maistuu, siitä onkin sitten jo pidempi aika.

5. Siivouskuvassa minulla on tupuhupulupu-paita. Luultavasti jonkun muun päähine sekä kovin erikoinen hammasilme, jollaista harvemmin kuvissani näkee. Olen tädin talossa, ehkä parivuotias, silloin sinne pääsi vielä junalla. Myöhemmin talon näki vain junan ikkunasta.

6. Talvikuvassa minulla on hattu, jonka tupsu oli niin painava, että hattu valui alas. Ehkäpä serkku J:n vanha.

7. Muistan kuinka tärkeitä isommilta tytöiltä saadut vaatteet olivat. Käytän vieläkin yhtä valkoista villapipoa, se on ainakin 20 vuotta vanha. Tässä kohtaa äitiä naurattaa, kun se muistaa sen valkoisen mummomyssyn.

8. Olen minä isompanakin saanut toisten vanhoja vaatteita. Raisan villatakki ja farkkumekko ovat yksiä lempivaatteitani. Ja Ruususerkun vanhat ruskeat housut ovat olleet korvaamattomat.

9. Näistä pidän hirveän paljon, voisin asua tuollaisessa puussa.

10. Voisin rakentaa tuollaisen joskus pikkutädille. Pikkutäti on kummityttöni.

11. Kummitätinä haluaisin olla sellainen majanrakentaja ja seikkailunaloittaja. En tiedä olenko ollenkaan hoitajatyyppiä, mutta leikkiä tykkään ja höheltää.

12. Olen aivastelija. Pöly ja voimakkaat hajut saavat minut aivastamaan. Usein kaksi kertaa. Aloitan jokaisen aamunikin siten.

13. Olen unohtanut miten meikataan. Tykkään siitä miltä näytän ilman meikkiä. Kynsilakka ja korut riittävät minulle.

14. Lopuksi lähetän terveisiä kaikille ja toivon tietenkin paljon kommentteja ja oikeita postikortteja ja sähköposteja saapasjalanblogi (ät) gmail.com, kiitos.

4 kommenttia:

soila kirjoitti...

tulin vastavierailulle ja oho luin koko blogin läpi! sulla on hurmaava tapa kirjoittaa, tänne tulen uudestaan!
(mäkin muistan miltä luminen hanska maistuu, vaikken oo kyllä ihan hetkeen maistanu)

hippityttö kirjoitti...

Lumensyönti:)
Majoja (pesiä) olisi kivaa rakentaa...

Tuija kirjoitti...

soila: Eipä tämä vielä kovin kauan olekaan ollut pystyssä, edellinen yli kaksi vuotta. Tervetuloa vain!

hippityttö: Vaan tylsyys, kun on aina pakkasta, eikä koskaan sopivaa lunta...

Unknown kirjoitti...

mistäs se pikkutäti tuli, se ilmaus? En enää muista. Pikkutäti vielä kiittää että on saanut itselleen noin kivan pasifistikummin!