lauantai 9. huhtikuuta 2011

Keskenään






Olemme kolmisin, kissat ja minä. Herään aamulla, muistan nähneeni painajaisia. Keitän kahvia, juon isosta kupista. Syön hapannäkkileipää, olen ostanut sitä taas. Maukujat juoksevat asuntoa ympäri, syöksähtelevät niin että turkit pölisevät. Tänään taas päätän laittaa ompelunurkan kuntoon.


Aurinko paljastaa minulle likaiset lattiat, pölyt. Kissoille paikat joihin voi pysähtyä lämmittelemään. Aurinko viipyy nyt pidempään kuin aikaisemmin, noin kahdelta se on varmasti jättänyt viimeisenkin nurkkamme ja siirtynyt talon toiselle puolen.


Nostan ompelukoneen pöydältä ja siirrän pöytää 90 astetta. Paljastuu säilytysongelmia, luovutan. On taas sellainen itkuunpurskahtamisolo, kun ei ole järjestystä ja oikeita paikkoja, lamaannun. En tiedä mitä huoneesta puuttuu, mutta se on jotakin kovin oleellista. Ehkä sitä voisi kutsua kaapiksi tai hyllyksi. Miksi se aina menee niin, että kun aloittaa järjestämisen, sotkeekin pahemmin.


Odotan kotiinpalaajaa, toivon tuliaisiksi ratkaisuja, järjestystä ja oikeita paikkoja.

4 kommenttia:

annika. kirjoitti...

Tässä meidän nykyisessä kodissa on parasta suunnaton tilan määrä. Tämä on ainoa koti, missä minulla tosiaan on se oma ompelunurkka. Ompeluintoni kannalta on niin tärkeää, ettei tarvitse nostella ja asetella konetta esin, ensin vieläpä raivata sille tilaa pöydältä. Nyt voi vain istua ja sur-rur. Mutta kyllä me tästä itsemme kipeiksi maksetaankin.

Kissakuvat ovat niin ihania! Ja kissatarinasi myös. Muistan, kuinka kotikotona asuessani minulla oli tapana keksiä tarinoita naapurin mustasta kissasta, jonka kanssa vietin paljon aikaa ulkona meidän pihassa. Hän käyttäytyi yhtä Majesteetillisesti kuin mitä tuo yksi mystinen kissa aiemmassa postauksessasi. :)

Tuija kirjoitti...

annika: suunnaton tilan määrä kuulostaa hurjan hienolta. Sain kuin sainkin sen ompelupöydän muutettua uuteen kohtaan huonetta, nyt se on hyvä.
Ehkä pääset kesällä silittelemään isoja kissoja työpaikalla tai kissamakeja ja kilpikonnien suurempia serkkuja.

annika. kirjoitti...

Heh, ei olisi kättä jäljellä, jos tikruja ja jellonia kävisin silittelemässä. Enkä varmaan hellan ja uunin ääreltä ehtisikään, niin hurjalta vaikutti työtahti ainakin puheen perusteella (jännittää).

annika. kirjoitti...

Niin ja hyvä, että löytyi ompelupöydälle hyvä paikka! :)