Tapasimme poliisiasemalla, josta karkasimme. Pakomatka suuntasi ensin ihanien hullujen majaan, jossa oli kaikkea, outo hissi, ystäväkupit, kuvakeittiö ja pyllistävä tonttukin. Kylmän kahvin jälkeen saimme siunauksen mummolta, joka yritti kaapata meidät, mutta mepä tytöt tuimmekin hänen itsenäisyyttään ja kannoimme vihanneskärryn sinne minne mummokin oli menossa. Sininen kirppu toimi pakoautonamme, mutta autonkuljettajaan oli hieman ravisteltava seikkailuintoa. Harpisti istui lastenpaikalla takapenkillä, ihan kiltisti.
Käytiin kotona katsomassa uutta parempaa olohuonetta. Heinolassa lakanakaupassa, paluumatkalla uimakopissa, turistina suomimetsässä. Nähtiin oikeita kalastajan vaimon miehiä. Oli autoeväät, pillimehua, lähitoffeeta ja savujuustoa. Pelloissa ei näkynyt lehmiä, nekin olisivat kelvanneet, mutta hevoset ne vasta olivatkin jotain, kylpevä hevonen etenkin. Palatessa pakoautolle, oikea golfisti taitteli lahkeitaan.
Kesäheilallani on olinaikaa täällä enää reilu viikko. Mutta ei puhuta siitä.
3 kommenttia:
Ihanat hullut aikovat leipoa päivänä jonain ja kutsua majaansa kahveille. Pakomatka jatkukoon!
ps. meen taas moikkaan poliisisetiä kun olivat eilen niin kivoja.
1kpl poneja tunnistettu.
Anniina: Ja hyvää oli.
Elísabet: Onko se tuo kaunis valkoinen? Haukuin vahingossa ruskeaa hevosta rumaksi, kun valkoinen oli niin tavattoman kaunis. Sanoin myös seuralaisilleni, että minua kovasti harmittaa, jos nuo ovatkin poneja eivätkä hevosia.
Lähetä kommentti