keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

Laiskureita laulattaa












































Ennenkin koettu kesätunne, sellainen sekava, ei yksinkertainen maalattu asetelma, jossa nainen kaataa kahvia kuppiin, valo on tislattu ohuen verhokankaan läpi pyöreälle pöydälle, huoneessa ei ole muita, ikkunan takana on puu.

Vaan enemmän sellainen, jossa on harmaata ja valkoista ja läiskiä siellä täällä, vasemmassa ylänurkassa enemmän, laaja, ainakin viisimetrinen, muttei kovin korkea maalaus, jonka ääreen ei kukaan pysähdy, sopii julkisiin tiloihin, pankin käytävään josta kävellään saamaan asuntolainaa.

Sellainen eniten sekava tuntemus. Aika lähellä kyllästymistä, eniten itseensä ja siihen ettei arvosta sitä mitä saa aikaan, kun se ei tunnu olevan tarpeeksi. Laiskuus, pahin vitsaus ja kiinni lihassani kuin se olisi luonteenpiirre, mitä se kyllä onkin. Tähän ei nyt sovi mikään ennustava tekstinsyöttö, ei automaattinen täyttö eikä pikapesuohjelma, tässä on nyt nähtävä vaivaa ja uitava pois se kannoiltaan, se vaanii ja kaataa sohvalle. Tässä tarvitaan nyt viitseliäisyyttä ja vähemmän apua. Ei kannustimia, ei palkintoja vaan lisätehtäviä, jokeribonuksia, extra enemmän ja vielä lisää. Alkaa nyt.

PS. Ja nämä kuvat sitten, ne kertovat löydöksistä, joita on sentään jaksettu löytää pitkin kesää, niihin kuuluvat esim. heppaverhot ja vanha rautasänky.

2 kommenttia:

rva Reipas kirjoitti...

hieno kuva tuo alimmainen. Siinä on varmaan se rautasänky?..

Tuikkis kirjoitti...

rva Reipas: Rautasänky kyllä ja sen toisessa päässä vanha valoverho, joka on kissojen maja. Se on viritetty sängyn päätyyn ja niiden raapimispuun päälle. On jopa kinastelun arvoinen lempipaikka, välillä toinen huijaa toisen pois ja menee itse tilalle.