Tänään kirjoitin liitutauluun ruokapöydän ylle:
Ruskea pöytäliina riippui pitkälle reunan yli.
Minä istuin siellä näkymättömissä kaalin ja lämmön hajussa.
Taivas riippui ruosteisista koukuista, talon naiset kutistuivat.
He olivat kesän ainoat kukat. He kantoivat ämpäreitä takapihalle jonne ei aurinko päässyt.
Isä luki lehteä, kirjoituspöydän laatikossa olivat laskut, vekselit, panttikuitit, vuokrakirja, kaikki järjestyksessä.
Monen talon takana keinui meri jossain kuin öljyläikkä, näkyi väläyksittäin jos kurkotti vintin ikkunasta. Mutta selkeimmin muistan keittiönpöydän, astiat korjattiin harvoin.
(sitten loppui tila liitutalussa, mutta runo olisi jatkunut)
Elämä, se oli pohjatonta, täytyi pitää varansa, kulkea ulos ja sisään varoen ihoa kuin sinelmää. Taivas oli ihan kirkas tomutusparvekkeen tasalla.
Bo Carpelan.
Kuvat ovat julkaistuja tai julkaisemattomia kuvia vuoden varrelta. Blogi on tänään vuoden ja kaksi päivää. Usein kaipaan sinne mistä aloitin tämän, kylmään rappuun, vihreään vessaan, vaaleanpunaiseen keittiöön, henkarikomeroon, yläkertaan, iltoihin joina ystävät istuivat luona ja joivat teetä. On kuitenkin tyystin toisenlaista asua täällä. Mutta elämässä on vaiheita, taloja, asuntoja, autoja, lempikenkiä, takkeja, toisia ihmisiä. Jotkut niistä muistaa lauluista, jotkut mauista, jotkut valokuvista, jotkut unohtaa.
Blogi on minulle albumi siitä tavasta miten käytän aikaani, aikuisiän vauvakirja sekä lokikirja ajatuksista. Vaikka se on sanottu usein minusta on silti mukavinta ajatella että sitä albumia lukevat muutkin. Sinäkin.
4 kommenttia:
Minäkin.
Hei kiitos kun pidät tätä lokikirjaa. Postia on tulossa lähiaikoina.
Anniina: Odotan jo innolla. Kummasti sitä postin piristyksellä sitten jaksaakin odottaa näkemistä. Tänään tuli postissa yksi paketti ihan ovelle asti, kummitytön joululahja, se ei olisi mahtunut mihinkään luukkuun tai laatikkoon, mutta jostain syystä postitäti oli ottanut sen pyöränsä kyytiin ja toi ovelle asti. Olin niin iloinen, ettei tarvinnut sitä varten lähteä kaupunkiin. Ehkä se lappu meidän ovessamme sitten on niin hyvä.
Jäin miettimään missä olin itse kaksi vuotta sitten, kunnes tajusin että olin tärisemässä tässä samassa kylmässä talossa. Mutta tämä onkin hyvä talo täristä :)
Sofia: Minä olin kaksi vuotta sitten varmasti joulumyyjäisissä hävittämässä näköpiiristä niitä joiden kanssa olin sinne mennyt. Tuskastumassa krääsästä ja lopulta ostamassa sitä itsekin. Muistan sen että kansanopistoissa alkoi lomat ajallaan, mutta näissä oikeissa kouluissa pitää olla niin tylsistyttävän pitkään. Nytkin voisin jo ihan hyvin lomailla.
Lähetä kommentti