Pahvilaatikkovuoren viidennessä kerroksessa on hyvä tähystyspaikka pienimmälle kissalle. Tavarat siirtyvät laatikoihin, seinät tyhjenevät tauluista, on nauloja siellä täällä, yritän muistaa mitä niissä hetki sitten oli. Äitienpäivä on vain sunnuntai, ei herätä tunteita, äiti ehdottaa, että juhlitaan joku päivä sitä ettei ole äitienpäivä, se kuulostaa hyvältä.
Siivotaan, pakataan, pestään pyykkiä ja kääritään matot rullalle, puretaan parveke tavaroista. Ruskea teippirulla, musta tussi, särkyvää ja varovasti.
En osaa ajatella elämää talossa, en lattioita ja seiniä, mutta kuvitella voin. Siivotaanko taloissa joka päivä vai ollaanko vain välittämättä? Haetaanko postit aamutakissa vai yöpaidassa? Onko pakko käydä kylässä naapureilla? Voiko järjestää kotilonkeruukilpailut pihalla? (jos joku haluaa niitä lemmikiksi, luulen että aluksi löytyy tuhat)
3 kommenttia:
Kiitos postista. Pidin siitä silloin, kun avasin postilaatikon, pidän vieläkin.
Minä olen joskus (aikuisenakin) asunut talossa. Se oli vaaleankeltainen ja kaksikerroksinen. Asuimme alakerrassa. Minä pidin eniten huoneesta, joka oli ennen ollut kauppa. Siellä oli hyllyjä lattiasta kattoon, joihin tavarat mahtuivat, ja pitkä tiski, jonka päällä oli hyvä leikata kankaita.
Se oli sitä aikaa, jonka olen jo unohtanut, koska myöhemmin tuli paljon parempia aikoja pelkissä yksiöissä tai kolmioissa.
Mutta siinä talossa siivottiin tosi harvoin. Se oli niin iso, että pöly vain hukkui, ei kerääntynyt nurkkiin.
Kauhean tyhjää. Mua ehkä vähän itkettää.
Ilona: Asuntohistoria on jotenkin hyvä lokikirja katsella huoneita joissa on tuntenut jotakin ja kokenut jotakin. Sain postia tänään, siellä oli DINO, sellaisethan ovat tunnetusti heikkouteni.
monsu: Elä sinä itke, kohta pääset kivaan paikkaan kylään, yläkerran kokolattiamatto repeytyy huomenna ja se vaatii kyllä jo huutomerkin!
Lähetä kommentti