Mummilla oli aina Pectuksia. Ison arkkupakastimen päällä, keittiössä, siellä niitä oli. Puhuttiin petkuttamisesta ja vaaleanpunaiset pallot narahtivat ihanasti suussa ja jälkimaku säilyi pitkään. Rasia oli kyllä toisen muotoinen, ehkä hitusen isompi, mutta maku, se ei ole muuttunut.
Olen ajatellut makumuistoja ja kaikista vahvimpina niistä tulevan mieleen makeismuistot ja varsinkin Fazerin karkit, mikäs sen suomalaisempaa. Muistan naapurin tädiltä saadun liköörikarkin, kun äiti kysyi tiedänkö mikä karkki se edes on. Maistoin ja syljin pois, ei ehkä sitä mitä odotin.
Muistan kun iskä osti Omar-pussin ja hetkessä se oli syöty, Opelin takapenkillä kuten ensimmäinen Pantterikin. Tajusin, että salmiakin maku on vähän aikuisempi, mutta tykkäsin siitä kuitenkin ja se on säilynyt lempparina tähän päivään saakka.
Kettukarkit ja Kiss kiss. Naapurin mummolla oli Avec-pastilleja. Millaisia karkkimuistoja sinulla on, minkä poistuneen makeisen haluaisit tekevän paluun?
8 kommenttia:
Oih, Pectuksia. Ihania olivat myös kovat, sinisessä peltipurkissa olleet ananas-karkit. Niissä ajoitus oli kaiken A ja O: jos söit liian monta liian lyhyen ajan sisään, kitalaki meni haavoille. Jos taas jemmasit karkkeja liian pitkään, ne sulautuivat purkissa toisiinsa kiinni yhdeksi isoksi köntiksi.
Pappa alko syömään Pectuksia kun lopetti tupakanpolton. Niitä meni askitolkulla ja ne ei oikein pysyny tärisevissä käsissä ja niitä kieri sitten pitkin lattioita. Ja kun imuroitiin sängyn alta, imurin putkesta kuulu kova kolina kun pastillit joutu pölypussiin. Pectuksista tulee aina mieleen pappa (jota ei enää ole).
Kettukarkkeja saatiin kun vietiin Turun Sanomat naapurissa olevan huvilan fiineille asukkaille. (Niillä oli amerikanrautakin jolla ne ajo meidän pihan läpi ja heilutti kättään mennessään.)
Yks taksikuski välillä pisti yhden meistä hakemaan kaupasta Fazerin sekalaispussin ja sit imeskeltiin niitä kun ajettiin kotiin koulusta. Toiset heitti roskat ikkunasta, mä jemmasin ne taskuun ja mua nälvittiin siitä.
Turkinpippureita toivoin aina laivatuliaisiksi lapsena, söin parissa päivässä sen jättipussin. Äiti sanoi että mulla on pian mahahaava kun syön niin paljon niitä väkeviä.
Pectus ei tarkoita minulle mitään, sen sijaan mummilla oli eucalyptus-pastilleja.
Söin (sain) lapsena karkkia todella harvoin (ja sama trendi jatkuu aikuisenakin), mutta fatserin sinistä äitillä oli aina jossain jemmassa, kun oikein tarve vaati.
Sitten oli toblerone, jos joku kävi laivalla, ja kovat hedelmäkarkit peltirasiassa. Niitä en ole saanut vuosiin, tahtoisinpas löytää jostakin!
Minulla ei oikein ole karkkimuistoja. Karkkeja sai kai niin harvoin. Tai ehkä juuri siksi muistoja pitäisi olla, erityisistä hetkistä, mutta ei ole, ei.
Eukalyptuskarkit muistan, niihin yhdistyy hämärästi joku jalkakylpy ja telkkarin katsominen ja koaloiden ajatteleminen.
Ja sitten tulee mieleen sellaiset litteät, suorakaiteen malliset, urapintaiset kurkkupastillit, joiden nimeä en muista. Niihin liittyy vanhan mummulan kamari, siniset lakanat ja pilkulliset verhot.
Katri: Peltipurkin muistan, mutta makua en, ehkä siksi etten oikein tykkää ananaksesta.
Hilja: Hienoja muistoja, tuo kettukarkki varsinkin. Minä sain kettukarkit aina yhdeltä iskän kaverilta.
Olina: Joo ne kovat hedelmäkarkit, mun lemppari oli se vadelma.
Ilona: Ihana että ajattelit koalakarhuja. Tuo kuvauksesi ei tuo kyllä mieleen mitään tiettyä karkkia, ehkä olen keskittynyt niihin ei-niin-kurkkupastilleihin.
Pehmeät, tahmeat Roope-karkit. Saakohan niitä vielä jostain, olen törmännyt myöhemminkin jossain pienessä kaupassa. (ehkä ne olivat kymmenen vuotta vanhoja pusseja.) Kaipaan.
Vahvin makuelämys ikinä on yli 20 vuoden takaa; muistan saaneeni ala-asteikäisenä kylässä olleelta koulukaveriltani taskussa lämmenneestä askista neliskanttisen pienen salmiakkipastillin. Se oli todella vahva makuelämys, suloisen väkevä; vieläkin tulee leukojen perälle sama tirskahtava tunne. Vasta pari vuotta sitten tajusin yhdistää sen Läkeroliin; pastillissa oli se sama A-kirjain. Nyttemmin Läkerolin sokerittomat salmiakkipastillit ovat yksi suosikeistani; ensimmäisen pastillin kohdalla saan vielä häivähdyksen lapsuuteni mausta, vaikka muoto on muuttunut pyöreäksi. Koostumuskaan ei taida olla enää sama, tai sitten askia täytyisi hautoa kesäkuumassa taskussa, jotta pastillit pehmenisivät ja tahmaantuisivat sopiviksi. =)
...Pakko vielä lisätä 80-luvun aarteista Lauantaipussien Jee Jee-askit ja Milka-suklaat! Ei ole enää lauantaipussi entisensä...
Ja jäätelöltaaseen toivottaisin tervetulleeksi yhden paluumuuttajan, joka sotki lapsuuteni paidanpieliä kerran jos toisenkin; lakritsikuorrutteisen Mustafa-puikon!!
Lähetä kommentti